Uutiset 2020

Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi joulukuussa

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun lopussa yhteensä 257 700 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 200 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 29 100:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 63 000, mikä on 3 800 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 95 100 eli 100 enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 600 vähemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa eli yhteensä 32 800.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli joulukuussa 17 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 73,0 prosenttia, mikä on 1,0 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden joulukuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 164 000, mikä oli 18 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 6,0 prosenttia eli 0,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin joulukuun aikana 55 400 eli 9 500 enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli joulukuussa avoinna 104 100 työpaikkaa, mikä on 14 500 enemmän kuin vuosi sitten.

Lue lisää:


Päivitetty